Kodin tai kesämökin nuhjuisesta avotakasta saa taloudellisen lämmityslaitteen takkasydämen avulla. Asentamalla vanhaan avotakkaan Conturan takkasydämen, takan lämmöntuottavuus paranee ja pienhiukkaspäästöt vähenevät minimiin.
Avotakka oli yleinen takkamalli 70 – 80-luvun kodeissa. Nykyään tiedetään, ettei avotakka ole niin tehokas kodin lämmittäjä. kuin sen on ajateltu olevan.
Takkatulen palaessa lämpöenergiaa kuluu paljon avotakan rakenteen ja hormin lämmittämiseen. Ylijäänyt lämpöenergia karkaa hormin kautta ulos.
– Avotakka vie asunnosta enemmän lämmintä huoneilmaa kuin tuottaa sitä. Asuntoon voi tulla pieni lämmön tunne, mutta todellisuudessa avotakka jäähdyttää huonetiloja, Takkahuoneen Turun toimipisteen uunimestari ja kauppias Marko Piilola kertoo.
Conturan Suomen maajohtaja Mikko Varjokorpi on samoilla linjoilla Piilolan kanssa.
– Pelkästään jo hormin avaaminen voi viilentää huonetiloja. Vaikka avotakassa pitäisi tulta useamman tunnin, hormi imee asunnosta viimeisenkin lämpimän ilman kirjaimellisesti taivaan tuuliin.
Avotakka ei saa kiitosta myöskään tuottamistaan pienhiukkaspäästöistä. Avotakassa puu palaa epätäydellisesti, jolloin pienhiukkaspäästöt ovat erittäin suuret.
Onneksi avotakan voi valjastaa hyötykäyttöön modernilla takkasydämellä, jolloin kodin lämmitys tehostuu oikeasti ja pienhiukkaspäästöt pysyvät minimissä.
Avotakan ulkoasu voi olla lähes millainen tahansa. Kuvassa Contura i6 -takkasydän on saanut ylleen upean kivilaatoituksen.
Monet takkasydämet tuottavat lämpöä pääsääntöisesti lämpösäteilyn avulla. Conturan takkasydän tuottaa lämpöä samalla tekniikalla kuin kiertoilmatakka ja näin ollen on erinomainen vaihtoehto lämmönlähteeksi.
Lämmetessään conturan takkasydän alkaa kierrättämään huoneilmaa hyvin tehokkaasti. Viileä ilma lämpenee takkasydämen rakenteessa ja puhaltuu takaisin huoneistoon levittyen laajalle alueelle. Lämpöä tulee jo parissa minuutissa tulen sytyttämisen jälkeen.
Siksi takkasydän sopii erinomaisesti ainoaksi lämmönlähteeksi mökille varaavan takan sijaan. Varaava takka kylmässä mökissä on haastava lämmityslaite, koska se luovuttaa lämpöä hitaasti ja lämmönsäätely on vaikeaa.
”Takkasydämen asennustyöstä saa kotitalousvähennystä.”
– Conturan takkasydämen ansiosta vanhasta avotakasta tulee tehokas lämmityslaite, jolla pystyy lämmittämään oikeasti kotia ja kesämökkiä. Takkasydämessä on 80 % hyötysuhde, eli se polttaa tehokkaasti puun sisältämän energian alittaen päästöarvot, Piilola kehuu.
Conturalla on valikoimassa useita takkasydämiä, joihin on valittavissa erilaisia toimintoja ja lisävarusteita käytettävyyden helpottamiseksi sekä lämmityksen tehostamiseksi. Varaosia on saatavilla helposti iäkkäämpiinkin malleihin.
– Lähes kaikissa malleissa on säädettävät jalat, jotka helpottavat takkasydämen sovittamista avotakkaan. Siroimmat Conturan takkasydämet on suunniteltu mahtumaan pienimpiinkin takkapesiin, jotta avotakan rakenteita ei tarvitsisi purkaa tai muokata, Varjokorpi Conturasta kertoo.
Conturan tuotteet on merkattu ”Ecodesign ready”-merkinnällä. EU:n ekosuunnitteludirektiivi rajoittaa tulisijojen pienhiukkaspäästöjä ja ohjaamaan kuluttajia valitsemaan ympäristöystävällisempiä tuotteita.
Jos avotakkaan haluaa asentaa takkasydämen, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Kesä ja alkusyksy ovat kiireistä aikaa takkayrityksillä ja toimitukset voivat kestää tavallista pidempään.
Sopivaa takkasydäntä valitessa Piilola kehottaa ottamaan muutaman valokuvan kodin avotakasta.
– Ota kuva takan edestä ja molemmilta sivuilta. Ota kuva myös ”yläpalotilasta”, eli nielusta, minne savukaasut menevät. Parasta olisi, jos saisi mittakuvan, josta selviäisi nielun ja takkapesän leveys, korkeus ja syvyys. Näin pystymme kartoittamaan avotakkaan sopivan takkasydämen. Jos asiakas on epävarma mittaamisessa, asiantuntijamme voivat käydä mittauskäynnillä.
Conturan takkasydän asennetaan helposti liitosadapterin avulla, jolla hormiliitos saadaan tiiviiksi. Havainnekuvassa on Contura i5 -takkasydämen liitosadapteri.
Takkasydämen asennus hoituu yhdessä päivässä. On tärkeää asentaa takkasydän oikein ja tiivistää hormiliitokset huolellisesti, jotta vältytään vuodoilta, joista lämmin ilma karkaa.
– Conturan takkasydämissä on liitosadapteri, jota ei ole muilla markkinoiden takkasydämillä. Adapterin ansiosta takkasydän on helpompi asentaa avotakkaan ja saada hormiliitos tiiviiksi, vaikka avotakassa olisi isompikin tulinielu, Piilola kehuu.
”Conturan tuotteissa on 5 vuoden takuu. Rekisteröimällä uuden takkasydämen takuu nousee 10 vuoteen.”
Mikko Varjokorpi Conturalta kertoo liitosadapterin olevan helppo ja luotettava tapa liittää takkasydän hormiin.
– Liitoksen mukana tulee hyvät sovitteet, joiden avulla asennustyö on helppoa ja voidaan varmistua, että takkasydämestä lähtevä liitäntäputki saadaan huolellisesti tiivistettyä olemassa olevaan hormiin.
Miksi tyytyä pelkästään tekniseen parannukseen? Päivitä avotakan ulkoasu upeaksi katseenvangitsijaksi
Takkasydämen asennuksen yhteydessä päivitetään usein myös avotakan ulkoasu. Varsinkin iäkkäämpi avotakka on saattanut ulkoasultaan jämähtää menneille vuosikymmenille.
Vanhentuneen avotakan voi päivittää kodin sisustukseen sopivaksi maalaamalla tai pinnoittamalla. Ulkokuoren voi pinnoittaa muun muassa antiikkilaastilla, sekä värilaastilla, josta on saatavana eri sävyjä.
Sileästä pinnasta voi tehdä jännittävän ja elävän erilaisilla struktuureilla ja kuvioinnilla. Osa avotakan ulkoasusta voidaan myös laatoittaa.
Avotakan ulkoasun päivitys antaa viimeisen silauksen kokonaisuudelle!
Kysy lisää takkasydämen asentamisesta ja avotakan ulkoasun pinnoituksesta lähimmältä Takkahuoneen asiantuntijalta. Siirry Takkahuoneen kotisivuille tästä Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan..
Tutustu Contura i5 -takkasydämeen Linkki toiselle sivustolle.
Tutustu Contura i6 -takkasydämeen Linkki toiselle sivustolle.
_